Monday, April 29, 2013

Aurajoki

Olen unohtanut yhdet valmistuneet sukat! Tai no alunperin ajattelin, että bloggaan niistä vasta kun ovat vastaanottajalla perillä mutta koska postitus näyttää venyvän ja vanuvan, postaan ne nyt. Tarina lähti siitä, että sukkahaasteessa oli tammikuussa haasteena mukavuusalueen ulkopuolinen vahvuus langassa. Koska itse neulon joko seiskaveikkapaksuisia tai fingeringpaksuisia, otin kaapista siellä pienen iäisyyden neulomista odottaneen vyyhdin Vuorelman Vetoa.

Mallin valinta oli aika helppo, olen yhdet näitä neulonut ja tykkäsin mallista. Joten Kalajoet tuli taas, samasta langasta kuin viimeksikin. Malli ja lanka toimivat yhdessä tosi hyvin, suosittelen kumpaakin lämpimästi. Itselle olen aikoinaan yhdet Veto-sukat neulonut ja ne kestivät käyttöä tosi hyvin.

joki4

joki3

joki

joki2
malli: Kalajoki (rav)
lanka: Vuorelma Veto, 85 g
puikot: 3mm

Näitä(kään) ei saatu kuvattua ilman Assaria mutta toisaalta, assarit kuuluvat asiaan. Nämä sukkaset ovat lähdössä maailmalla muistuttamaan kaukana asuvaa ystävää siitä, että Aurajoen rannalla (mikä tulee tässä yhteydessä ymmärtää nyt hyvin laajasti) asuu monen monta ihmistä jotka ikävöivät hirinää ja yleistä häröilyä yhdessä.

Kova on yritys, että saisin valmiiksi huhtikuulle vielä jotain. Edellisessä postauksessa esitellyt kämmekkäät ovat lähinnä valmistumista ja ne saan kyllä valmiiksi tänään. Ei tule huimaa kulutusta tälle kuulle, tavoitellaan sitten suurempaa grammamäärää ensi kuulle!

Monday, April 22, 2013

Neulojan vapaapäivä

Voisi ajatella, että kun neulojalla on vapaapäivä, ei tämä neuloisi lainkaan. No minun tapauksessani ei ainakaan käynyt niin. Noin yleensäkin neulon aina ja kaikkialla joten sellaisia tilanteita joissa en neulo, on hyvin hyvin vähän ja harvoin. Mutta tällä kertaa päätin ottaa vastaan haasteen jonka TinttiH sai ja jakoi muille mummoille. Eli aloita monen monta työtä putkeen.

2013-04-19-12.49

Koska neulojalla on joka vuotinen tarve käpälänlämmittimille, uudelle kevätmyssylle, vaimolle puolestaan on luvattu uudet sukat ja ihanainen huivipuffakin kertoi haluavansa olla Clapotis, päätin ottaa härkää sarvista ja aloittaa kaikki saman tein. Varsin vapauttava kokemus. Ei näistä mikään työ kovin pitkälle ole ehtinyt edetä, Laikan sukassa on 2/3 varresta ja se on ehkä pisimmällä, omassa pipossa on 3 kerrosta resoria ja Clapotiksesta on tehty 2 osioita eli noin 12 kerrosta. Kämmekkäistä on tehty ensimmäisen ainaoikeinkaistale. Mutta oli kivaa irrotella! Lähipäivinä aion irrotella vielä yhden sukkaparin verran, vuosia ufoutuneet sukat Lai-la-lai Yarnzin supersockista menivät purkuun ja langasta tulee Meidas's socksit. Jotka ovat olleet jonossa noin siitä asti kun olen tuon kirjan saanut eli Vuosia. Lankakopassa on myös huivista purettua markkalankaa josta tulee osuvasti uudet apinat.

Niin ja yhden testineuleenkin aloitin. Mutta se oli jo toissa viikolla! Holst garnin supersoftista tulee Rililien Moroccon nights eli minun tapauksessani Peony nights. Tätä yritän edistää joka päivä koska on luonnollisesti jokin deadlinekin olemassa.

peony

Myös Nuvemia yritän neuloa minkä ehdin sillä hoksasin, että se sopii mitä parhaiten harteilleni kälyn häihin. Eikä ole enää kuin noin ziljoona silmukkaa neulomatta joten kiirusta pitää.

nuvem

Patakin on porissut ja maanantaina saadaan päivitettyä tavaraa Lai-la-lai Yarnzin etsypuotiin! Assarit ovat jälleen avustaneet ja olemme käyneet kiivasta keskustelua lehmänvärisen kanssa siitä onko kehruuvilla sopivaa syötävää pienille kissoille. Olemme varsin eriävin mielipitein varustettuina asian suhteen. 

Sunday, April 14, 2013

Jaksaa jaksaa

Hetkeen täällä ei varmaan tule olemaan valmista työtä esillä, ainakaan miun taholta. Koska menossa on taas tekniikka "neulo kaikkea vähän niin mikään ei valmistu!". Ja sitten fiksu neulojatar tietysti vähän ahdistuu siitä kun mitään ei valmistu. Huoh.

Mutta edistystä tapahtuu. Atelier on menossa hyvää vauhtia vyötäröä kohti ja siitä on tulossa ihana. Pehmeä ja kaunis.

atelier

Malli on todella vinkeä ja erilainen. Tykkään tosi paljon. Sopivasti vähän ajateltavaa ja sopivasti vaan posota suoraan kunnes x senttiä. Seuraava isompi tapahtuma on taskut. Odotan kovin koska taskut on parhautta.

Tulossa on myös Nuvem, malabrigon lacesta (kuvassa oikealla). En tajua miksi olen hillonnut näitä vyyhtejä varastossa näin kauan koska tuo lanka on jumalaisen ihanaa. Kuten kaikki malabrigot mitä olen neulonut. Haluaisin kovin kokeilla Riosta ja Arryoata myöskin, ehkä syksymmällä on niiden vuoro.

kerityt

Vasemmalla olevasta Malabrigo Sock-keräsestä tulee puolestaan miulle toinen Color Affection. Kaverikseen se saa toisen Sock-kerän (jonka laika osti miulle noin vaan yllätyksenä!) ja Hedgehog fibersin sukkalankaa. Mutta siitä sitten enemmän myöhemmin, kunhan saan sen oikeasti aloitettuakin. Olen laceweightistä tehtyä Color Affectioniani käyttänyt paljon ja olen myös ominut Laikan tekemän alpakkaisen version. Tahdon vielä yhden, pehmeän ja kauniin ja uskon, että näillä eväillä se tulee.

Friday, April 12, 2013

Viisketä sävyy

Tättärää! Vieraileva tähti!

Koska olen mahdoton, koska joudun odottamaan että on aika lähteä, niuho viisas vaimoseni komensi kirjoittamaan blogipostauksen tänne. Fine!

Neuloin tuossa hiljan kauneimman kaulahuivin ikinä. Ravelryn suosittelusivulta bongasin kiehtovan KALin: 50 shades of whatever colour, jossa kerrottiin olevan tarkoitus neuloa huivi, joka esittelee viimesen päälle näyttävästi jotain speshul yarnia. Kuten vaikka vaimon kehräämää huivilankaa!



Viimesen päälle mahtavaa hei. Kaivoin varastostani sata vuotta vanhan Ilves Konelangan kaveriksi ja nykäsin puikkoset tanaan. Go go go!

Alku oli tappavan tylsä helppo.Tikutin ainaoikea-osuutta menemään kattoessa telkkaria ja bussimatkoilla töihin Paraisten perämettiin, ja LOPULTA sitä oli kylliksi, jotta päästiin itse asiaan! Olin jättänyt kakkosvihjeen avaamatta kunnes olin neulonut ykkösosion loppuun.

Ja kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kakkososiossa siirryttiin pitsiin, sillä speshul yarnilla. FEATHER AND FAN-muunnelma! My nemesis! Tui ei tajua virolaista hakapitsiä, mä en tajua ff-pitsiä. Enkä ees oikeestaan pidä siitä, miltä se näyttää. Mutta sitten päätin että fine, spoilaannutaan nyt vähän sitten, ja kävin katsomassa (tässä vaiheessa jo) valmiita projekteja.

Tajusin, että näillä langoilla tästä huivista tulee täydellinen. Nappasin yhdestä projektista idean tehdä picot-päättelyn, tottelin ohjetta ja panin kiltisti silmukkamerkin aina kahdentoista silmukan välein ja lähdin neulomaan.

Sehän olikin kivaa! En vieläkään tykkää sen ulkonäöstä, mutta tähän huiviin se oli juuri se oikea. Niin vintage! Niin kaunis!



Perfection.



Tarkastaja-Mauno tarkasti ja hyväksyi.



Niin kaunis. KALin foorumilla oli valokuvakisakin, johon luulin etten ehtinyt osallistua. Postasin kuitenkin (päivän myöhässä) nuo kaksi ensimmäistä kuvaa valmiista huivista ja MÄÄ VOITTASIN! Detail shot toi mulle vapaavalintaisen ohjeen samalta suunnittelijalta! Valitsin Linen Weave Boomerangin, mä neulon sen Purosta koska mahtavuus.

Noni, blogiorjuus lusittu. Nähään taas joskus, okke-moiiii!

Thursday, April 11, 2013

House Baratheon

Olen usein jutuissa hieman jälkijunassa ja niin olen nytkin sillä olen vasta nyt lukemassa Game of Thronesin ensimmäistä osaa. Sarjan sentään sain katsottua juurikin tänään siihen mitä on meillä näytetty eli kakkoskauden loppuun. Tuntui luontevalta neuloa sukkahaasteen maaliskuun projektina (ihkulanka) House Baratheon-sukat samalla kun katsoi sarjaa.

Lankavalinta oli kerrankin helppo. Hyvin harvoin tiedän Heti mitä lankaa käytän kun löydään mallin. Vaihdoin kanssaneulojan kanssa wm-putkuloita ja minulle kotiutui WD Jeton-vyyhti. Kun näin tämän mallin, Tiesin, että se on ainut ja oikea lanka ja väri näihin sukkiin. Enkä kyllä kadu päätöstäni, katsokaa itse kuinka hienot niistä sukista tuli!

baratheon1

baratheon3

baratheon4

baratheon6

malli: House Baratheon (rav)
lanka: Wollmeise Twin, 89g
puikot: 2,5 mm

Ihanat. Olen omistanut vuosien saatossa useammankin Jeton-vyyhdin mutta aina olen niistä joutunut luopumaan enkä ole neulonut yhtään tätä ennen. Mutta ah, tämä väri on kyllä niin täydellisen ihana. Tätä tahdon lisää. Ja Olio Verginea. Ja monen montaa muuta väriä. Koska tätä jäi sellaiset 60 grammaa, tulee siitä Sabrinan kanssa luultavasti ronsusukat. Ehkä.

Malli näyttää huomattavasti monimutkaisemmalta mitä onkaan, palmikot on helppoja ja kaavio on selkeä. Sen verran tulee osata sukan neulomista, että ohje ei kerro miten tehdä kantapää tai kärkikavennukset. Seuraavana vuorossa itsellä on House Targaryen-sukat. Ehkä huhtikuun sukkahaasteeseen (kotimainen värjäri, varastossa olisi useampikin kiva vyyhti tähän sopien).

Tuesday, April 2, 2013

Lehmänvärinen assari ja muuta höpinää

Kutomossa testaillaan aluelaajennuksia, tulossa on vierailevana tähtenä toimivan Vaimon neulepostauksia (kunhan kaikki muuttujat kohtaavat eli valo, pesty tukka ja kuvaaja ovat samassa tilassa yhtä aikaa). Eläinkuvilla aion myös kiusata teitä jatkossa enemmän ja kunhan kevät edistyy, ottanen kameraa mukaan myös lenkeille Maunon kanssa joten ehkä muitakin kuvia.

IMG_0620

Haaveilen myös, että voisin esitellä kotiamme. Mutta tällä hetkellä täällä on enemmän ja vähemmän kaaosta joka paikassa joten ne kuvat saavat odottaa.

IMG_0455

Tässä yhtenä viikonloppuna otin ja heitin kaikki lankani sängylle, kuvassa lopputulos. Kävin läpi jokaisen pussin ja nyssäkän, järjestin ja organiseerasin, mietin mitä pidän ja mitä laitan pois. Lankojen hypistely sai mieleen paljon ideoita mitä tehdä mistäkin langasta, mieleen tuli myös paljon muistoja liittyen lankoihin. Hankintatilanteisiin, ajatuksiin siitä mitä niistä on ajatellut tekevänsä kun ne on ostanut ja muuta sellaista. Nyt paita/takkilankani asuvat (pääosin ainakin) kauniissa tummassa lipastossa jonka saimme Little Britannia-kaupasta paria kahvipakettia vastaan. Lisäksi laatikoita on usempia, sukkalangoille on kaksikin laatikkoa ja huivilankojakin on aika paljon.

2013-03-23 14.50.20

Kaikenlaiset ideat ja ajatukset siitä mitä täällä olisi kiva nähdä, ovat enemmän kuin tervetulleita!