Moni listaa näin vuodenvaihteessa valmistuneita töitä kuluneelta vuodelta. Ajattelin lähestyä asiaa vähän toisesta vinkkelistä. Eli mitä jäi puikoille, mitkä neuleet eivät valmistuneet tämän vuoden(kaan) aikana? Kuvat ovat osin jo tuttuja koska missasin tämän päivän auringonvalon vierailemalla Mammalassa.
Viime postauksessa esitelty
Daybreak odottaa lankalähetystä Hepsiltä, päätin tehdä reunuksen solidilla värillä joka tietenkin otti ja loppui kesken. Mutta ei puutu paljoa enää! Ja miten ihanan addiktoiva neule. Jos lanka ei olisi loppunut, olisin varmasti saanut sen jo valmiiksi.

Koska Daybreak jäi odottamaan lankalähetystä, piti tarttua johonkin muuhun keskeneräiseen. Päätin, että 2 valmista tarvii olla ennen kuin saa aloittaa uutta. Joten tartuin
Tiit-sukkaan, ensimmäinen näistä kun on jo valmiina ollut pitkään ja toisestakin oli varsi tehtynä. Nyt on jalkaterä jälkimmäisestäkin jo puolivälissä!
Wedge odottaa edelleen paria. Tarvii reipastua tän kanssa koska tarviin sukkia. Ja tää on ollut luvattoman kauan ilman paria.

Lupasin Laikalle
nororaitasukat jouluksi. Noh, ei ihan onnistunut. Ensimmäinen sukka on valmis ja toinen odottaa inspiraatiota.
Perinnemysteerit jumittavat edelleen samassa jamassa. En ole koskenutkaan näihin aikoihin. Huoh. Ja kohta ehkä olis tarve tämmöisille vähän paksummille sukille kuitenkin.
Sain tilaisuuden testineuloja Miljaskan ihanat
Aida-säärystimet. Noh, sain yhden valmiiksi määräajassa ja sitten nää on hautauneet sen jälkeen tuonne wippikasaan. Kuten edelläkin, näihin tarvii tarttua asap. Vetoa on mukava neuloa ja nää tulis nopeesti.

Helmikuussa aloitin Sockdown-haasteeseen Nancyn mallin
Gentlemans' socks with Lozenge pattern. Eka on jalkaterässä ja en edes tiedä tällä hetkellä missä se on. Köh.

Tilasin syksyllä testiin yhdet Chiagoon pitsipyöröt mutta kun olin neulonut niillä muutaman kerroksen, muistin, että en tykkää metallipuikoista koska ne käy käsiin. Vaihdoin puupuikkoihin ja
Thao edistyi hyvin kunnes tajusin neuloneeni liikaa ainaoikeeta ja nyt tarvis säätää koska ei viittis purkaakaan. Laika on kyllä luvannut auttaa mutta äh.

Lisäksi puikoilla on Laikalle
sukat turkoosista fabelista, niistä on tehtynä huimasti jopa resori. Ja sitten on ne muilta vuosilta ufoiksi jääneet. Joten töitä riittää. Koska näille tehdään jotain nyt tänä vuonna. Joko neulotaan valmiiksi tai puretaan mutta jotain.