Thursday, March 28, 2013

Tulokkaita

Sanovat, että lanka tulee langan luo. Niin siinä tuntuu käyvän, siitäkin huolimatta, että on lakossa. Ei tosin kovin monen montaa putkulaa ole kotiutunut viime aikoina ja lähteviäkin on aika paljon, miinuksella ollaan liikenteen suhteen ja reippaasti.

IMG_0606

Nämä kauniit sinertävät vyyhdit sukkalankaa ovat kotiutuneet vaihdossa ja ystävältä yllätyslahjana. Kotimaista käsityötä, Handua ja Louhittaren luolalaista. Näistä on tulossa sukkia jossain kohtaa, kovin tuo Laguuni (kuvassa oikealla) kuiskii, että Monkeyt olisi kiva malli. Ehkä tarvii totella. Asiaa vaan hidastaa se tosiasia, että jo viime vuoden puolella kävi pieni onnettomuus. Vyyhdinpuut hajosivat, noin vain kesken vyyhdittämisen. Oli hieman hämmentävä hetki se. Nämä sukkalangat vielä jaksaa käsin keriäkin kun ovat yksittäisiä mutta kaikki ohuempi ja monilukuisempi on vähän siinä rajalla, että jaksaako.

IMG_0601

Lankaa on tehty myös itse. Rullalla on kehrättyä säie Hedgehog fibersin merino-kameli-alpakka-silkkiä jonka kehräsin Laikalle ja sen päällä nojailee ihanainen merino-kashmir-silkkivyyhti. Joka muuten oli yritys tehdä paksumpaa lankaa, ajatuksissa oli Wurm. Noh, tässä on metrejä 110 grammassa vaivaiset 420 eli ei ihan sitä paksumpaa tullut tästä. Nyt rullalle menee corrieadalea josta myös piti tulla paksuhkoa mutta säie muisuttaa enemmän ompelulankaa. Että näin. Mutta iloitsen  näistä silti, ihania ja kauniita lankoja. Tuo rullalla kuvassa oleva lanka on jo kerrattu ja pestykin, siitä enemmän toisella kertaa. Tuli aika kaunista vaikka itse sanonkin.

Myös kehruuvilla näyttää tulevan kehruuvillan luo. Lanitium ex Machinalla oli alkuvuodesta avoinna kuituklubi kolmella vaihtoehdolla joista minulle huuteli kovin se jossa tulisi puhtaita "rotuvilloja" ilman, että niissä olisi mukana mitään muuta kuitua. Laika sitten lupasi, että koska klubin voi maksaa per kuukausi, voin sen tilata. Kaksi ensimmäistä pakettia on nyt kotiutunut ja voih, ihania. Polwarthia ja oatmeal bfl:ää. Näitä voisi vain paijailla.

IMG_0611

Oikealla oleva BFL kuiskii, että voisi olla sopiva kuitu seuraavaan kehruuhaasteeseen eli oman mukavuusalueen ulkopuolella toimimiseen. Jos oikeasti kerrankin saisin sitä paksumpaa lankaa kehrättyä. Oma patakin on porissut, muutaman kuidun verran.

Wednesday, March 20, 2013

Puikoilla

Pieni katsaus aktiivisesti keskeneräisiin neuleisiin. Niihin kaikkiin kahteen joita siis nyt vuorotellen neulon.

Hyvin kauan marinoituneesta Rowanin Cashsoft DK:sta on tulossa Atelier. Sen verran on edistytty kuvan ottamisen jälkeen, että nyt on ensimmäinen hiha valmis ja toinen aloitettu. Ihan ongelmitta ei ole mennyt tämän kanssa, jostain syystä se luetun ymmärtäminen on edelleen hankala laji mulle. Mutta nyt mennään taas iloisesti ja tyytyväisenä eteenpäin. Malli on jännä ja lanka ihanaa.

IMG_0596

Se toinen aktiviinen juttu puikoilla on sukat, maaliskuun sukkahaastena on ihkulanka joten menen Wollmeise Twinillä ja House Baratheon-sukilla. Loistava yhdistelmä.

IMG_0597

Sunday, March 17, 2013

Yllätys yllätys!

Ensimmäisessä Kotoliving-lehden numerossa oli kiva konsepti esiteltynä, yllärikerästä tehdyt sukat. Ihastuin heti ja kun Lellu kyseli Kaheleissa josko joku olisi kiinnostunut vaihtamaan hänen kanssaan yllärikeriä, hihkuin heti halustani. Heti kun sain omat keräni (yhteensä 150g sukkalankaa!), tiesin, että haluan niistä polvisukat. Ja koska olen alkanut tykätä hameista, on näin talvella krooninen ongelma, että polvet palelee. Joten päätin tehdä ylipolvensukat.


IMG_0586

IMG_0588
malli: Delicious Knee highs (rav)
lanka: sekalaiset sukkalangat, 193g
puikot: 2 mm

Yllärikerät riittivät resoriin asti ja siitä sitten jatkoin omilla jämillä. Täytyy sanoa, että nää on ehkä parhaat sukat ikinä. Testikäyttö on suoritettu ja eivät valu, resorit olisivat ehkä voineet olla vielä vähän pidemmät mutta iski puutumus enkä jaksanut neuloa enempää. Mutta seuraaviin sitten lisää 5-10 senttiä niin on ihan täydelliset. Koska toiset on pakko tehdä.

Ohjetta modailin hieman. Suurimmassa koossa pohkeen osalta lisäykset olisi alkaneet liian aikaisin mun jaloille joten neuloin pidempään ennen lisäysten aloittamista. Lisäyksiä on kuitenkin ohjeen määrä ja muuten tein ohjeen mukaan.

Mutta aivan mahtavat sukat. Lisää näitä. Pitää ehkä laittaa vaimolle käteen kassillinen jämiä ja käskeä sen keriä mulle kaksi palloa jotta säilyy jännitys. Koska osa hauskuutta näiden kanssa oli se, että ei varsinaisesti tiennyt mitä tulee seuraavaksi. Sanon varsinaisesti koska saatoin vähän kurkkia.

Friday, March 15, 2013

Ulallallaa

Uusi Ulla on ulkona ja pitkästä aikaa minullakin on siellä ohjeita, ihan kaksin kappalein! Sain testattavaksi Louhittaren luolan kaksi uutuuslankaa, Ilmarisen ja Ahdin joille tein myös ohjeet.

kapeet3

kapeet2

kapeet1
ohje: Kapeet (rav)
lanka: Louhittaren luola Ilmarinen, 100g
puikot: 3mm

Ensin ajattelin tästä langasta pitkiä kämmekkäitä mutta sitten Ilmarinen kuiski, että "kauluri, kauluri" joten sitähän piti totella ja muuttaa suunnitelmaa. Kapeet on helppo malli toteuttaa periaatteessa millä langalla tahansa koska voit luoda langan paksuuden mukaan enemmän tai vähemmän silmukoita ja neuloa kunnes kauluri on sopivan mittainen. Lankana Ilmarinen on ihanaa, pehmeää BFL:ää ja väri on kaunis. Suosittelen!


mitensattuu4

mitensattuu3

mitensattuu2
malli: Mitensattuu (rav)
lanka: Louhittaren luola Ahti, 100g
puikot: 3mm

Ahdista halusin ehdottomasti pipon tupsulla. Palmikkoakin halusin mukaan ja jotta malli ei olisi liian simppeli, tein päälaelle lyhennettyjä kerroksia jolloin myssyn voi asetella mitensattuu mistä nimikin tuli. Mitensattuu on helppo tehdä myös ilman lyhennettyjä kerroksia. Ahti on myös BFL:ää, mukavan tiukkakierteistä ja oikein kivaa neulottavaa. Jos olisin rikas, tätä ostaisin takillisen.