Friday, July 5, 2013

Contemporary

Koska Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, ei tiedä koska tarvitsee uutta pipoa. Joten neuloin sellaisen! Jotkut ehkä saattavat tunnistaa langan, se oli viime kesänä kauluri mutta käytössä osoittautui, että se on hankalan korkuinen ja joutui purkuun. Nyt sitten siitä tuli pitkään stalkkaamani Contemporary-myssy, kaulurikin on suunnitelmissa tehdä talveksi.


contemporary4

contemporary3

contemporary2
malli: Contemporary (rav)
lanka: Madelinetosh 80/10/10 Sport, 76g
puikot: 3mm & 3,5mm

Lanka oli (edelleen) taivaallista. Ohje oli hyvä, kuten Veeran ohjeet aina. Vaikka meinasikin vähän aivo nyrjähtää tuon perusmallineuleen kanssa ja useamman kerran purettiin muutama silmukka koska olin neulonut ihan omiani. Suosittelen lämpimästi! Tästä tulee varmaan yks talven suosikkipipoja, ennustan.

Osallistuin KYHiin tänäkin vuonna mutta toisen viikon puolivälissä alkoi hiipua tahti, ei vain jaksanut aloittaa uusia juttuja eikä tuntunut olevan oikein ideoitakaan mitä aloittaa. Joten jätin suosiolla kesken. Nyt posottelen onnellisena villapaitaa tuulettimen pöhistäessä taustalla. Muutakin on valmistunut, niistä lisää kunhan saan päättelykeijun kylään.

Tuesday, July 2, 2013

Retkeilyä

Vietin ihanan viikon Helsingissä viime kuun puolella, virallisesti kaitsemassa ystäväpariskunnan kissoja mutta oikeasti mä kyllä nautin nähtävyyksistä, ihanista ihmistä ja kauniista maisemista.

Osan viikosta olin yksin ja Laika vietti siellä mun kanssa kivan viikonlopun. Shoppailtiin, käytiin Kakkugallerian kakkubuffetissa (suosittelemme mitä lämpimämmin, mahtava paikka) ja Luonnontieteellisessä museossa, useammassakin lankakaupassa ja stokkan herkussa (meidän lempipaikkoja). Seuraavassa kuvapläjäys kesäretkeilystä Helsingissä.

benkku

Luonnollisesti piti käydä Ben & Jerry's-puodissa. Parasta jätskiä ehkä ikinä.

museolaika

museominä

Luonnontieteellisessä oli vaikka mitä jännää! Oltiin ihan tohkeissamme ja innoissaan about kaikesta. Ihan mahtava paikka, sinne kaikki jos meette Helsinkiin! Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Lepakkonäyttely tosin oli vähän pelottava mutta selvittiin siitäkin.

snurre

snurre2

Lankakaupoissakin tosiaan käytiin. Ja ostoksiakin tehtiin. Snurressa poikettiin ja tarttui mukaan muutama tarjouskerä. Koska oli WIP-päivä, oli Snurren edustalla näin ihana asetelma houkuttelemassa ihmisiä sisään neulomaan ja syömään herkullisia kuppikakkuja. Oikein kiva kauppa, kävelymatkan päässä keskustasta ja vieressä Hietaniemen halli missä pyörähdettiin kanssa.

Kaiken kaikkiaan meidän reissu oli oikein mukava ja heinäkuussa mennään taas!