Bollywood tuntui alkuun todella vaikealta lajilta enkä oikein osannut ajatella mitä sitten neuloisin mikä olisi bollywoodia. Kunnes alkoi tulla ideoita. Pohdin uuden luomistavan aloittamista, steekkauksen testaamistakin ajattelin. Kun Hollywood-viikot sitten käynnistyivät, aloitin harjoittelun neulomalla Endpaper-kämmekkäitä joissa yhdistyi uusi luomistapa (tubular cast on) sekä itselleni asettama tavoite kirjoneuleen opettelusta. Yllätyin positiivisesti huomatessani, että ensinnäkin kammoani tubular cast on olikin yksinkertaisen looginen ja kirjoneule addiktoivaa!
Sain kämmekkäät valmiiksi ja olen käyttänyt näitä paljon. Tykkään kovasti! Sitten olisi pitänyt aloittaa se varsinainen projekti jonka kanssa tuli ongelmia. Suunnitelmat menivät jatkuvasti uusiksi ja olin ihan tuuliajolla (tai diiva kuten emo nimesi :D). Marraskuu ja NaKniSweMo sekoitti entisestään pakkaa, samoin joulumyyjäiset jonne puikot sauhuten posottelin neuloen sukkia.
Yhtäkkiä olikin jo joulu eikä miulla ollut ees varsinaista tanssia vielä puikoilla! Noh, pistin toimeksi ja aloitin Hat heelit. Joista ei tullut mitään, kiitos olemattoman sisälukutaitoni. Purettiin. Selattiin ahkerasti (paniikissa) ravelryä ja aloitettiin Houdinisukat! Näistä on jopa tällä hetkellä ensimmäinen jalkaterä valmiina, toinen odottaa aloittamista. Kuvia ei ole todisteeksi koska kamera tulee vasta ensi viikolla.
Mutta opin minä silti paljon! Opin Tubular cast onin sekä saman sarjan päättelyn. Opin neulomaan polvisukkia macig loopilla kahta sukkaa yhtä aikaa (tämä oli jo aika kahelia mulle!). Neuloin nimittäin vajaassa kolmessa viikossa reisimittaiset sukat, macig loopilla, kumpikin sukka yhtä aikaa puikolla. Tähän mennessä macig loop on ollut miulle lähinnä kirosana ja kauhistus.
Opin ettei auta panikoida vaan pitää toimia. Aion jatkossakin osallistua haasteisiin ja väittäisin jotenkin oppineeni bollywoodin alkeita. En ehkä ihan niin rohkeita askelluksia tehnyt kuin mistä haaveilin mutta pieniä, hapuilevan uteliaita askelia kyllä. Kiitos Adelheid haasteen järjestämisestä!
7 comments:
Oi, reisisukat! Vau, mahtavaa! Minäkin haluaisin... pitää pistää jonoon.
Sinähän olet tehnyt vaikka mitä ja kokeillut montaa juttua. Ei voi väittää epäonnistuneeksi haasteeksi. :)
Oliko sulla tuosta magic loopista jo ennestään sävelet selvänä vai millä ohjeilla sinä ne reisisukat looppasit? Minäkin katselin oman projektini varrella magic loop-ohjeita jonkin verran, enkä kauheasti saanut niistä inspiraatiota. Että jos löysit hyvät ohjeet niin vinkkaa nyt vähän. Minun mielestä sulla on ollut hyvä projekti; sähän olet tehnyt vaikka mitä bollywoodia.
Upea suoritus, onnea! :) Polvisukat ja kämmekkäät ovat molemmat tosi ihanat. :)
Outi, oon tätä ennen muutaman kerran looppia kokeillut ja todennut sen hankalahkoksi. :D Ullan ohjeella on muistaakseni alunperin opetellut ja sittemmin vaan soveltanut menemään sen vähän mitä on ollut pakko sillä neuloa. Ei oo todellakaan mun comfort zonea se.
Meflen ja ellie, kiitos <3
Luin Sytyckin blogia ja minua hymyilyttii Adelheidin sympaattinen kommentti sinusta: "Tuilla on havaittavissa diivaelkeitä mielenmuutoksineen, elokuvatähtien tapaan, ja on vaihtanut koreografioita useampaan kertaan…".
Sinulla on todella kiva lähestymistapa siihen haasteseen.
Rica
ihania ihanuuksia sinulla täällä.
minä olen ollut innoissani tuosta magic loop-jutusta. youtubesta löytyy hyviä vinkkejä.
Määtsikmäätsik. Odotan mielenkiinnolla houdinien valmistumista :)
Post a Comment