Sunday, September 16, 2012

Varjoilua

Syyskuussa on jo perinteeksi muodostunut Sukkasatoilla. Viime vuonna osallistuin enkä neulonut pariakaan sukkia valmiiksi. Joten tänä vuonna päätin varjosukkasatoilla ja kas kummaa, valmiiksi on tullut jo 3 paria sukkia! Toki niistä kaksi paria on aloitettu jo aiemmin mutta ei takerruta pikkuseikkoihin. Yksi pari jää vielä odottamaan esittelyään (sillä päättelykeiju ei ole käynyt sen parin luona vielä).

roll

roll
malli: Roll top socks (rav)
lanka: SWTC Tofutsies, 36g
puikot: 2,5mm

Nämä aloitin osana KYHäilyä ja jäivät kesken, taisin ekan sukan saada valmiiksi aikataulussa ja toinen jäi muhinoitumaan. Nyt rykäisin nämä kahdessa illassa valmiiksi kun kaipasin aivotonta flunssaneuletta. Ohjeesta poiketen loin 56 silmukkaa ja sain sopivat sukkaset vaimolle.

thuja

thuja
malli: Thuja (rav)
lanka: Novita 7-veljestä raita, 141 g
puikot: 3,75 mm

Olen kerrankin ajoissa! Isänpäiväsukat ovat valmiit! Ja sitten isä kehtaa tänään kertoa minulle, että käyttää kovin vähän villasukkia. Ryökäle. Noh, saa nämä silti ja tarvinnee keksiä pakettiin myös jotain muutakin. Mukava malli, sopiva raitaveikalle.

myssy

Loppuun pieni kuva-arvoitus. Mitähän tästä on tuloillaan?

2 comments:

Sara said...

Tunnistan tuon pitsin missä tahansa! Se on semmoinen pitsiresoripipa, joka jäi minulta kesken :D

Emma said...

Kivoja sukkasia! Ravelryn sukkasatoryhmässä myös "varjoillaan", sinne ei tarvii ilmoittautumisia tai muuta :)