Thursday, September 17, 2015

sukkia siellä, sukkia täällä

Tuntuu, että Kutomossa ei oikein muuta valmistukaan kuin sukkia. No, seuraavaksi kyllä on kova yritys saada Lemon-paita rutistettua valmiiksi jotta valmistuisi jotain muutakin. Dahlia-neuletakkikin olisi yhtä, viimeistä, hihaa vailla mutta olen onnistunut hajasijoittamaan sen jonnekin meille kotiin. Mikä tuntuu uskomattomalta koska se on kohtalaisen isossa pussukassa ja siinä on kiinni puolisen kiloa lankaakin! Mutta ne valmistuneet.

malli: oma perussukka
lanka: Regia Design line by Arne & Carlos, 69 g
puikot: 2,25 mm
Joskus keväällä alkoi Instagrammissa näkyä tästä langasta neulottuja sukkia ja olin heti myyty. Olin bongannut tätä lankaa jo Käsityö-Elisasta mutta en sen tarkemmin edes tutkinut sitä, katsoin vain, että jotain pätkärääkkiä, ei kiinnosta. No sitten kun näin sitä siellä uusiksi kun olin nähnyt mitä langasta neuloontuu, olin onnessani. Heti ostin kerän. Kesti jonkun aikaa kunnes sukat pääsivät puikoille mutta näitä oli kovin kiva neuloa!

Väriliuku on kohtalaisen pitkä mikä teki neulomisesta hauskaa. Hauskoja raitoja, hyviä värivalintoja ja ihana lopputulos. Varastossa odottaa jo toinenkin kerä, eri värissä, näistä tuli sukat vaimolle ja toisesta väristä sitten itselle. Lopuista ajattelen neulovani räsymattosukat!


Mitäänhän ei voi kuvata ilman assareita. Koskaan.

malli: Twist and Shout
lanka: Drops Fabel, 63 g
puikot: 2,25mm
 Osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Sock Sniperiin jossa tavoite on pysyä hengissä mahdollisimman pitkään. Oma uhrini ei tiedä vielä mutta hän on kuolemassa minä hetkenä hyvänsä sillä sukat ovat jo postin hallussa olleet hetken aikaa. Itse olen ainakin toistaiseksi elossa, tietenkin tilanne voi muuttua huomenna (tosin huomenna perjantaina ei taida posti kulkea).



Sock Sniperissä oli useampi malli josta valita ja tiesin heti, että mitkä neulon. Langan valinta sen sijaan tuotti vaikeuksia, aloitin ensin toisella langalla ja sitten jumitti kunnes tajusin, että pakko on purkaa. Koska uhrini pitää violetista ja maanläheisistä väreistä, päädyin tähän Fabeliin mitä oli varastossa. Loppujen lopuksi malli neuloontui varsin nopeasti ja nyt vaan toivon, että posti kulkee nopeasti ja sukat ovat sopivat.

Ja vielä on yhdet sukat!

Malli: Vestigial
Lanka: Hedgehog fibers sock, 69 g
puikot: 2,25 mm


 Arne & Carlos-sukkien jälkeen tuntui, että sukattaa vaan joten sukkiahan siinä oli pakko heittää puikoille. Hetken tutkin jonoa ja sieltä löytyi Vestigial-malli joka on suunniteltu juurikin tälle Hedgehog Fibersin sukkalangalle.


Tämä oli ensimmäinen kerta kun neuloin tätä lankaa vaikka sitä on 5 vyyhtiä (ö.ö) varastossa ja voi luoja, rakastuin. Ja kovaa. Tahdon tätä lisää sata kiloa ja kaikissa väreissä, kiitos. Tarvinnee siis taas lotota perjantaina Eurojackpottia.




 Värit ovat mielettömät, nämä kuvat eivät tee sille oikeutta. Pehmeys ja värit saivat minut rakastumaan täysin. Hieman arastelin tehdä tästä sukkia koska on niin pehmeää mutta olen kuullut tämän olevan kestävää joten sillä mennään. Ja toisaalta, tykkään neuloa sukkia joten jos eivät kestä niin onpahan syy tehdä uudet!

Ja kuten sanoin, assarit ovat aina paikalla. Aina.








Sunday, August 23, 2015

Unipuput

Mulla onkin uudet, ihanat unisukat!

malli: Jänekset maailmankartalle
lanka: omavärjätty merino, Koigu KPPPM & mysteerisukkalanka
puikot: 2,5 mm

 Nämä meinasivat ufoutua jostain syystä, en oikein tiedä miksi. Olin saanut ekan sukan kantalapun puoliväliin ja sitten unohtanut ne johonkin pussukkaan.

 Nyt sitten Lankalaatikon Varjo-Kyhissä kaivoin ne esiin ja posottelin valmiiksi parissa päivässä.



 Tykkään kovin! Pehmeät ja lämpimät eli mitä sopivimmat unisukat.


 Semisolidi, itse värjätty merino ja kirjava koigu toimivat kirjoneuleessa mitä parhaiten ja tulos on hauska ja mahtava. Kirjoneuleessa semisolidi/solidi + kirjava toimii tosi hyvin, tulee näyttävää lopputulosta loppujen lopuksi vähällä vaivalla. Näiden ohje oli hauska ja kauppasin jo laikallekin, että saan neuloa toisetkin. Loistava loppusuijoituskohde sukkalankajämille!



 Nyt sitten vaan odotellaan talvea, että tarvii laittaa yöksi sukat jalkaan.

Sunday, August 16, 2015

Komisariot Mauno & Walter ja räjähtävän lankakerän tapaus

Elämä kahden mäyräkoiran palvelusväkenä ei ole tylsää, kaukana siitä. Kun menee viattomasti kuvaamaan parvekkeelle neuleita ja lankaa, ei voi tietää mitä tapahtuu.


 
Ehdin hädin tuskin istua kun Mauno tunki syliin ja koska olen tassun alla, otin ilomielin pojan syliini pallutettavaksi. En siinä sitten huomannut, että Walter ehti kanssa jo sohvalle ja että yksi kuvauksen alla olevista neuleista oli osin sohvalla myös.

Tunsin kyljessäni myllerrystä ja huutelin Laikalle olohuoneeseen, että josko ehtisi auttamaan koska en näe mitä Walter tekee. Sitten hoksasin, että Lemonissa kiinnioleva kerä ei olekaan näkyvissäni enää. Tuli kohtalaisen paljon kiire Maunon alta pois ja katsomaan, että mitä oikein tapahtuu. No, kuvassa näette hyvin hämmentyneen pienen mäyräkoiran joka ei tiedä Mitään siitä, että miten kerä on räjähtänyt tuolla tavalla. Ei hän ainakaan ole sitä mussuttanut! Todellakaan.

Katsokaan nyt noita silmiä, ei voi tuon näköinen pieni tehdä pahaa! Mitä nyt ehkä kahdet kengät on tällä viikolla askarreltu ulosheittokuntoon. Mutta ei lankaa! Itsestään räjähti kerä. Muistakaa muutkin, Geilsk Tyn Uld räjähtelee ja on vaarallista koirille!

Lemonia on ollut kiva neuloksia hissukseen, enää 2 vaakaraitaa puuttuu etukappaleesta. Rinnalle aloitin toissapäivänä sileät sukat koska kaipasin jotain aivan aivotonta neulottaava, tässä kun pitää laskea yhdeksään jotta osaa tehdä vaakaraidan. Mutta ne langat! Näitä kävin kuvaamassa, näytän teillekin koska nam.

Meillä on ensi tiistaina yhdeksäs hääpäivä ja katsokaa mitä Laika tilasi miulle hääpäivälahjaksi! Trailing Cloudsin Mind the Gapia! Olen himoinnut tätä kauan, todella kauan. Nyt mulla on sitä! Jee! Ja kahelien kesävaihdosta TatiMonica hemmotteli minua ihanalla, täydellisen vihreällä Jitterbugilla ja uusimmalla Kotiliesi Käsityö-lehdellä josta bongasin heti muutaman must have-ompeluksen kuten raglantunikan ja kynähameen.


Wednesday, August 5, 2015

Harmaata makkaraa

Tykkään neuloa pipoja mutta oma pipovarasto pullistelee liitoksissaan. Onneksi on ystäviä joille neuloa!

malli: Wurm
lanka: käsinkehrätty targhee ja BBB Filati Merikash, 84g
puikot: 3,5 & 4 mm
Nekkis toivoi lötköä pipoa neutraalissa värissä. Kaivelin jonkin aikaa varastoja ja löysin nämä kaksi.


Käsinkehrätty targhee on jämiä omasta myssystä jonkun vuoden takaa ja MeRiKashin toin Laikalle Tallinnasta joskus ja siitäkin on jo yksi myssy neulottu.


Pienet nöttöset jäi kumpaakin, ihan en siis saanut kulutettua näitä pois. Mutta tekivät ne pienen loven kuitenkin varastoon. Wurmia oli taas kiva neuloa, tarvitsen kyllä itselle varmaan kanssa vielä wurmulan. Entinen kun on mennyt jo pipojen taivaaseen aikoja sitten.


Ostin myös kameraan uuden putken jolla leikkiminen on osoittautunut hauskaksi huvitukseksi.

Friday, July 31, 2015

Uudelle ihmiselle

Ystävä sai toisen lapsensa jokin aika sitten ja hullu neulojatäti heti oli innoissaan, että saa neuloa pieniä asioita!

malli: Bits + Pieces
lanka: Markkalanka Twisted Sock & Regia 4-fädig, 16 g
puikot: 2,5 mm

 Koska perinteinen siksak-myssy ei vaan jotenkin onnistu mun aivoillani, kaipasin jotain muuta myssyä neulottavaksi. Ja koska on kesäaika, jotain kevyttä. Muistin sitten nähneeni näitä Veeran ohjeella tehtyjä söpöläisiä ja ostin ohjeen siihen. Ja kannatti kyllä maksaa se 2,90 euroa koska ohje on taattua Veera-laatua. Hyvin kirjoitettu, yksityiskohtainen ja mietitty.


Lopputuloksena on suloinen ja käytännöllinen pieni myssykkä joka on mukava neuloa. Lisäksi sopiva jämien kulutukseen, tähän 3kk kokoiseen upposi huimat 16 grammaa sukkalankaa. Pelkäsin jo, että violetti markkalanka loppuisi kesken mutta sitä jäikin vielä!

malli: Baby bootikin
lanka: Markkalanka Twisted sock & Regia 4-fädig, 46 g
puikot: 2 mm


Projektini neuloa kaikki mallit Knitting Vintage Socks-kirjasta jatkui näiden pienten vauvasukkien muodossa. Aikamoista näperrystä olivat mutta on ne niin söpöset, että kannatti. Ja taas kerran mietin, että voiko nämä muka kenellekään mahtua mutta mahtuivat ja ovat sopivat. Saivat kehuja kun ovat niin söpöt. Toisia tuskin neulon mutta kuka tietää, ehkä neulonkin!

Wednesday, July 29, 2015

Boom! Fashion!

En ostanut Stephenin kevään mysteerihuiviohjetta sen KALin alkaessa koska viimeksi Rockefellerin kanssa kävi huonosti enkä saanut sitä neulottua. Noh, sitten kävi perinteisesti ja kun huiveja alkoi valmistua, rakastuin. Asia muhi jonkin aikaa päässäni kunnes sitten varjo-kyhin tiimoilla kaipasin jotain Ihan Muuta neulottavaa.

malli: Exploration Station
langat: Wollmeise Twin, Shibui Sock, Lanitium ex Machina glitter sock, Lai-la-lai Yarnz sw merino
puikot: 4 mm
Innostus väritykseen tuli osin vahingossa ja osin aiemmin neulomastani Global Nomad-kaulurista. Koska Laikan värjäämiä merinoita oli kumpaakin väriä vain yksi 50g vyyhti, piti vähän soveltaa ja lisätä värejä. Mutta näin tästä tuli aivan mielettömän ihana.

Huivi oli ihana neuloa, eri osiot tehtiin erilaisin pintaneulein joten vaihtelu piti mielen vireänä. Ainut miinus oli kohtalainen määrä langanpäitä viimeisteltävänä.

Kuten Stephenin ohjeet yleensäkin, tämäkin oli hyvin kirjoitettu ja sai vain neuloa kiltisti ohjeesta. Opin uutta kuten kaksiväristä briochea! Tykkään Stephenin tavasta yhdistellä erilaisia tekniikoita ja erilaisia lankoja ja olen iloinen, että olin itsekin rohkea ja menin vähän erilaisella yhdistelmällä.

Odotan innolla syksyä ja viileämpiä kelejä, että saan tämän käyttöön! Mikäli ette vielä ole katsoneet Stephen Eastin videocastia, ehdottomasti menette nyt heti katsomaan! Mahtava viihdyke, haastan jokaiseen katsoman tulleet jaksot koska niistä tulee mielettömän hyvälle tuulelle.

Ja mikäli ette vielä ole huomanneet niin Stephen tulee syksyllä Suomeen, opettaa sekä Kerässä että Titityyssä lokakuussa!

Sunday, July 26, 2015

Pebble beach

Olen tainnut ennenkin avautua siitä miten kiva pitsihuiveja on neuloa mutta sitten se viimeistely. Kun pitää pingottaa ja sitten vielä päätellä langanpäät. Eli jos saa pingotettua vielä jossain järkevässä aikataulussa, päättely nyt sitten ainakin venyy. Niin kävi taas(kin). Testineuloin Helenille isoimman koon tästä ihanasta huivista ja deadline oli jo toukokuussa. Sain kyllä neulottua aikataulussa mutta sitten se kuuluisa viimeistely.

malli: Pebble Beach
lanka: Hopeasäie MesiLace, 82 g
puikot: 3,75 mm
 Ostin Hopeasäiettä syksyn retriitistä muutaman vyhdin ajatuksena, että ne menisi Kappaan mutta sitten päädyinkin toisenlaisiin värivaihtoehtoihin. Joten kun tuli tämä testineulontatilaisuus, tartuinkin sitten tähän vyyhtiin.

Väri on minulle vähän outo valinta noin lähelle naamaa mutta olen tosi iloinen, että valitsin tämän. Koska tykkään tästä tosi, tosi paljon! Kaikesta, langan tunnusta ja väristä ja kokonaisuudesta. Juuri ihana tuli tästä.


Testineuloin suurimman koon ja kävi perinteisesti. Kun huivi tuli puikoilta, olin sitä mieltä, että se on pieni. Kun pingotettiin se niin kas kummaa, se onkin lähes teltta. Mutta juuri sopiva teltta, kevyt ja lämmin semmoinen. Tätä tulee varmasti käytettyä paljon. Ohje on todella hyvin kirjoitettu ja tykkäsin siitä, että Helenillä kulkee koko ajan ohjeessa mukana prosenttimäärä jonka olet jo neulonut sekä silmukkamäärä joka pitäisi olla ko kerroksella. Helpottaa huomattavasti elämää jos tulee virhe ja pitää purkaa kun ei tarvitse itse laskea, että paljonko pitäisi olla


Kuvausolosuhteet olivat hieman tuuliset Viking Gracen kannella mutta pääsipä tämäkin sitten heti käyttöön kun oltiin saatu viimeistelyt tehtyä!
.